Arto Nikkilä
Olen 45 ++ ikäinen paljasjalkainen hyvinkääläinen ja kotona vaimo sekä kaksi tytärtä. Melkein kahdeksi vuodeksi venynyt paritaloremontti valmistui jokunen vuosi sitten (vain sokkeli jäi vanhaa) ja Russound monihuonejärjestelmä on mukava uusi lisä vankan hifistin kodissa. Viikonloppuisin pyrin mahdollisuuksien mukaan matkaamaan Konnevedelle kesäpaikkaan, jossa on lähes 10 vuotta puuhasteltu kaikkea mitä perinteiseen mökkeilyyn kuuluu.
Kuten kohta huomaatte hifihistoria on erittäin yhteneväinen Heinonsalon Antin kanssa lukuun ottamatta 12 vuoden jaksoa. Ympyrä sulkeutui helmikuussa 2008.
Hifiura pääpiirteittäin:
1980-1984
Satunnaista osa-aikatyötä Hifi Voice Oy:ssä Hyvinkäällä (Hifinkää), Citation -XX kiertue ympäri Suomea 1983. Täältä kaikki sai alkunsa. Asiakkaina myymälässä mm. Heikki Sikanen, Tapani Lappi ja Rae Santtu. Täältä on alkanut monen veijarin kipinä tinkimättömään äänentoistoon.
1984
Perustimme Antin kanssa Absolute Audio Ky:n. hifin maahantuontiliikkeen, ensimmäiset tuotemerkit Supra, Jecklin, Electrocompaniet, Michell, Monster Cable.
1986
Muutto Helsinkiin Kruunuhakaan. Kultakorva hifiliike syntyi. Infinity edustus.
1990
Kultakorvasta oma yhtiö, toimitilat Fredalla
1992
Ostimme Nepcon Oy:n (Denon, Sonavox, That’s kasetit)
1996
Luovuin yrittäjätoiminnasta ja halusin nähdä suurempia vesiä. Audiovox/Studiovox Oy antoi haasteen Onkyo:sta (mukana myös harman/kardon, JBL, Teac, TASCAM).
1999
Kaukomarkkinoille töihin: Gerit Oy, Yamaha myyntipäällikkö
2000
Gerit Oy, toimitusjohtaja. Myös Pioneer mukaan vahvemmin
2001
Ulkokaupat Oy (Pioneer); General Manager
2002
Ulkokaupat Oy, toimitusjohtaja
2003 - 2007
Pioneer Finland filial av Pioneer Scandinavia AB, maajohtaja.
2008 -
AH- Hifisystems Oy, joka paikan höylä, erityissuuntautuminen monihuoneäänentoistoon sekä Custom Instalation maailmaan
Tuotemerkit aikajärjestyksessä:
Jecklin, Supra, Electrocompaniet, Michell Engineering, Monster Cable, Infinity, QED, Arcam, Rega, Dynamic Precision, Precision Power (PPI), StreetWires/Esoteric Audio, Mark Levinson, Proceed, Onix, Well Tempered, Audio Research, Roksan, van den Hul, JL Audio, Sherwood, Luxman, Onkyo, JBL, harman/kardon, Teac, Yamaha, Kef, Panasonic, Pioneer, NAD, System Audio, Pro-Ject, Russound, Primare, Ortofon, Dual, Vincent, Planar, Monster Cable, Quadrasphire, PSB, Nevo, Primare, Focal, Guru, Olive, RipNAS ....
Lukuisen tuotemerkkimäärän kanssa on tullut puuhailtua reilun 25 vuoden aikana. Tuotteita on tullut ja mennyt, monessa liemessä on keitetty, kierretty on Suomea ja vähän maailmaakin. Ohjaavana liekkinä kuitenkin on aina ollut kiinnostus hyvään ääneen. On mukavaa, kun harrastus on työ.
AH-Hifisystems Oy rinnalla samoisssa toimitiloissa toimii yritys nimeltä Absolute Audio Oy. Yrityksen aiempi liiketoiminta keskittyi autohifiin, mutta sen liiketoiminta ja merkit on myyty eteenpäin. Aika näyttää legendaarisen Absolute Audion uuden toimenkuvan.
{backbutton}





